Apple yrittää kiistää monopoliaseman – App Store on paikka vapaalle kilpailulle

Manu Pitkänen

Apple yrittää kiistää monopoliaseman – App Store on paikka vapaalle kilpailulle
Paine App Storen erityisasemaa kohtaan kasvoi tänä keväänä, kun Yhdysvaltain korkein oikeus linjasi Applen olevan osapuoli App Storen sovellusmyynnissä, jolloin sovelluksia ostavilla on mahdollisuus haastaa Apple oikeuteen. Päätös oli sivujuonne varsinaisessa oikeustapauksessa, jossa App Storen syytetään kilpailun rajoittamisesta.

Tuomion jälkeen Apple on avannut verkkosivun, jossa yhtiö yrittää puolustaa näkemyksiään ja App Storen asemaa Applen ekosysteemissä. Yhtiön näkemyksen mukaan se ei App Storen ylläpitäjänä osallistu sovellusten myyntiin kuluttajille, vaan se on liiketoimintasuhteessa sovelluskehittäjiin päin, koska heiltä yhtiö perii myös osuuden liikevaihdosta. Näin ollen se ei rajoita kilpailua, vaikka App Store onkin ainoa hyväksytty sovelluskauppa iOS-ekosysteemissä.

Apple puolustautuu muun muassa sillä, että sovelluskehittäjät voivat itse valita ohjelmien hinnan, jolloin se ei voi rajoittaa kilpailua. App Storesta ladattavista ohjelmista 84 prosenttia on täysin ilmaisia. Apple myös mahdollistaa sen oletusohjelmien kanssa kilpailevien sovellusten tarjoamisen App Storen kautta.



App Storen monopoliasemaa haastava oikeusjuttu sai tuoreen tuomion myötä vihreää valoa etenemisen suhteen, mutta asian varsinainen käsittely ottaa todennäköisesti hyvin paljon aikaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.