Jo neljä viidestä Applen puhelimesta on päivitetty iOS 12:een

Jami Virtanen

Jo neljä viidestä Applen puhelimesta on päivitetty iOS 12:een
Applen mobiililaitteiden uusin käyttöjärjestelmä, iOS 12, julkaistiin neljä ja puoli kuukautta sitten. Applen antamien lukujen mukaan omenapuhelimien ja -tablettien käyttäjät pitävät käyttöjärjestelmänsä ajan tasalla, sillä jopa 80% laitteista on päivitetty uusimpaan versioon iOS:sta.

Applen mukaan 83% viimeisen neljän vuoden aikana myydyistä laitteista pyörii iOS 12:sta. Prosentti pienenee vain hieman, kun mukaan otetaan kaikki aktiiviset iOS-laitteet. 80% kaikista laitteista pyörivät uusimmalla versiolla Applen käyttöjärjestelmästä. 12% laitteista käyttää edellistä, iOS 11, versiota ja loput 8% aikaisempia versioita.

Tammikuun alussa iOS 12 oli asennettuna 78% viimeisen neljän vuoden aikana myytyihin laitteisiin, joten kasvua on tapahtunut 5% viimeisten viikkojen aikana. Käyttäjät ovat päivittäneet iOS 12:een huomattavasti nopeammin kuin iOS 11:een. Se oli asennettuna vain 76% laitteista viime vuoden huhtikuuhun mennessä.



Applen keskittyminen siirtyy kuitenkin jälleen pikkuhiljaa jo kohti seuraavaa versiota. Yhtiön odotetaan esittelevän iOS 13:en totuttuun tapaan sovelluskehittäjilleen tarkoitetussa Worldwide Developers Conferencessa kesäkuun alussa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.