Näin iPhonet uudistuvat tänä vuonna

Manu Pitkänen

Näin iPhonet uudistuvat tänä vuonna
Yhdellä miehellä tuntuu olevan aina parempaa tietoa tulevista iPhoneista kuin kenelläkään muulla – hän on Ming-Chi Kuo. Tuoreessa analyysissaan hän kertoo millaisia iPhoneja Apple suunnittelee täksi vuodeksi.

Kuon mukaan Apple ei aio vielä tänä syksynä päivittää iPhoneja USB-C-liitäntään, vaikka näin ounasteltiin vielä vähän aika sitten. iPadien kohdalla Apple on jo aloittanut siirtymän USB-C:hen vanhasta Lightningista. Apple aikoo pitää myös julkaistavien iPhonien määrän sekä niiden näyttöjen koon samana kuin viime vuonna. Edullisimman iPhonen näytön teknologia pysyy myös LCD:nä, kun muissa käytetään OLEDia.

Uutta iPhoneissa on kuitenkin päivitetty Face ID -kasvujentunnistus, uudet akut, sumennetusta lasista valmistettu takakuori, uusi sisätilanvigointi ja kaksisuuntainen langaton lataus (iPhonella voi ladata muita laitteita).

Tänä vuonna Applelta on tulossa myös päivitetty iPad mini, päivitetty iPad sekä uusi iPod touch.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.