Apple investoi isolla kädellä Yhdysvaltoihin – Avaa uusia toimipisteitä

Manu Pitkänen

Apple investoi isolla kädellä Yhdysvaltoihin – Avaa uusia toimipisteitä
Vuoden alussa Apple ilmoitti kiihdyttävänsä investointeja Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin verohelpotuspäätösten myötä. Applen suunnitelmiin kuuluivat datakeskusten laajentaminen ja Advanced Manufacturing Fund -rahaston hallinnoimien sijoitusten kasvattaminen. Nyt Apple on kertonut uusista investointipäätöksistä.

Applen uusiin suunnitelmiin kuuluu Austinissa (Teksas) sijaitsevan toimipisteen laajennus kolmannella kampuksella. Miljardi dollaria maksava laajennus tarjoaa alkuvaiheessa tilat 5000 työntekijälle, mutta tarvittaessa siihen voidaan sijoittaa jopa 15 000 työntekijää. Austinin yksikkö on Applen suurin, heti Cupertinossa sijaitsevan päämajan jälkeen.

Apple aikoo lisäksi avata toimipisteet Seattleen, San Diegoon ja Culver Cityyn. Näiden yksikköjen avulla Apple pystyy kilpailemaan paremmin tiettyjen erikoisalojen osaajista. Seattlessa on esimerkiksi vahvaa pilvipalveluosaamista Microsoftin ja Amazonin ansiosta. San Diegossa on vuorostaan modeemi- ja järjestelmäpiirikehitystä Qualcommin takia. Culver City on taas tunnettu elokuvastudioistaan. Kuhunkin toimistoon on tulossa paikat tuhannelle työntekijälle.



Vuoden alussa annetun lupauksen mukaan Apple on sitoutunut luomaan Yhdysvaltoihin 20 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2023 mennessä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -43%

Motorola razr 50 Ultra
684 € CDON
1199 € Verkkokauppa.com
1199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
778 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -17%

Motorola Edge 60 Pro
399 € Lenovo
474 € CDON
502 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 480 €

Realme 14X (5G) – hinta laskenut -16%

Realme 14X (5G)
125 € Hobby Hall
179 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.