Apple Mapsia parannetaan uudella tavalla – LIDAR-reput kulkevat kaupungilla

Manu Pitkänen

Apple Mapsia parannetaan uudella tavalla – LIDAR-reput kulkevat kaupungilla
Apple lanseerasi polleana oman karttapalvelunsa vuonna 2012, mutta nopeasti tavallisille käyttäjille selvisi ettei se kilpaile laadussa Google Mapsille. Sittemmin Apple on ryhtynyt toimenpiteisiin karttojen ja navigoinnin laadun parantamiseksi. Tuorein tasoparannus aloitettiin tänä vuonna, kun esimerkiksi Kalifornian alueen karttojen yksityiskohdat nousivat uudelle tasolle.

Kalifornian kartoista näkyy esimerkiksi vesistöt ja kasvillisuus paljon tarkemmin kuin aiemmin. Tulevaisuudessa yksityiskohtaisuus lisääntyy entisestään, sillä San Franciscon kaduilla on nähty kartoittajia, jotka kävelevät kaupunkia ympäriinsä LIDAR-laitteet repuissaan. Tarkoituksena on ilmeisesti kerätä katutasosta kolmiulotteista dataa.

Muutaman vuoden ajan kaduilla on nähty Apple Maps -tiimin ajoneuvoja, joiden katoille on asennettu kamera- ja LIDAR-järjestelmät. Reppuihin asennettujen järjestelmien avulla Apple saattaa kerätä tarkempaa tietoa paikallisesta kasvillisuudesta tai tarkentaa maastomallia alueilla, joihin ei ole pääsyä autoilla.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A16 – hinta laskenut -39%

Oppo A16
79 € DNA
229 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Samsung Galaxy Note20 Ultra – hinta laskenut -38%

Samsung Galaxy Note20 Ultra
599 € Teleoutlet
945 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 966 €

Xiaomi Redmi 9A – hinta laskenut -28%

Xiaomi Redmi 9A
69 € Power
97 € Hobby Hall
103 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 95 €

Motorola Defy (2021) – hinta laskenut -21%

Motorola Defy (2021)
232 € CDON
329 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 293 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.