Google paljasti tietoja tulevasta Wear OS -päivityksestä

Puhelinvertailu

Google paljasti tietoja tulevasta Wear OS -päivityksestä
Googlelta odotettiin edellisessä Pixel-julkaisutilaisuudessa jo uutta Pixel Watch -älykelloa, mutta näin ei tapahtunut. Tässä vaiheessa yhtiön aikeita älykellojen osalta onkin vaikea arvata, mutta selvää on ettei alustan kehitystä ole ainakaa lopetettu.

Googlen Wear OS sai reilu kuukausi sitten päivityksen, joka uudisti älykelloille suunnattua käyttöjärjestelmää melkoisesti. Jo nyt yhtiö on kuitenkin paljastanut, että Wear OS:n kolmas versio uudistuu pian.

Yhtiö kutsuu päivitystä nimellä "System Version: H", joka tarkoittanee, että varsinaista versionumeron muutosta ei tulla tekemään. Vaikka laitteet pysyvät edelleen kolmosversiossa, niin uudistuksia on tulossa antoisasti eli kyseessä ei ole pelkkä bugipäivitys.

Google jakaa tärkeimmät uudistukset neljään kohtaan:

Akunsäästäjän päivitykset: Päivitys pidentää Wear OS -laitteiden akkukestoa entistä pidemmälle käynnistämällä akunsäästäjän ja näyttämällä ainostaan ajan, kun laitteen virta tippuu alle 10 prosentin.



Parempi tehokkuus irti ranteesta: Kun laite poistetaan ranteesta, niin 30 minuutin toimettomuuden jälkeen älykello menee syvään unitilaan säästääkseen akkua.

Älykäs sovellusten jatkaminen: Päivityksen myötä kaikki Wear OS -sovellukset tukevat älykkäämpää jatkamista, jonka ansiosta sovellukset ovat aina tilassa johon ne aiemmin jätit.

Kaksivaiheinen virran sulkeminen: Virran sammuttaminen onnistuu helposti kaksiosaisen toiminnon avulla. Sulkeaksesi älykellon yksinkertaisesti paina virtanäppäintä, jonka jälkeen valitse "sammuta" tai "käynnistä uudelleen".

Päivitys saapuu tulevien kuukausien aikana porrastetusti Wear OS -laitteille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.