Älypuhelinlupauksesta pettymykseksi – Essential irtisanoo lähes joka kolmanneksen

Manu Pitkänen

Älypuhelinlupauksesta pettymykseksi – Essential irtisanoo lähes joka kolmanneksen
Androidin perustaneen Andy Rubinin tuore yrityshanke näyttää haukanneen turhan ison palan. Essential Products on vahvistanut uutistoimisto Bloombergin raportoimat tiedot jopa 30 prosentin väenvähennyksistä.

Reilu vuosi sitten Essential Productsin markkina-arvo mittautettiin yli miljardissa dollarissa, vaikka se ei ollut vielä toimittanut yhden yhtä älypuhelinta markkinoille. Yhtiö esitteli kyllä ensimmäisten joukossa uudenlaisen, puhelimen koko etualan kattavaan näyttöön perustuvan muotoilun. Se ei kuitenkaan siivittänyt yhtiötä järin pitkälle.

Essential Products oli kerännyt viime vuoden syksyyn mennessä yhteensä 330 miljoonaa dollaria pääomaa. Huhujen mukaan yhtiö on kehittänyt muutamaa uutta laitetta ja keskeyttänyt ainakin yhden uuden älypuhelimen kehityksen. Bloomberg uutisoi hiljattain Essentialin kehittävän erikoista älypuhelinta, jossa automaatio on viety mahdollisimman pitkälle. Puhelin kykenisi esimerkiksi vastaamaan sähköposteihin itsenäisesti.



Jää nähtäväksi miten irtisanomiset vaikuttavat yhtiön tuotekehityshankkeisiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -43%

Motorola Moto G85
199 € Elisa
349 € Power

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.