Apple poisti 25 000 sovellusta App Storesta Kiinassa

Jami Virtanen

Apple poisti 25 000 sovellusta App Storesta
Apple on viime aikoina joutunut Kiinan valtion median hampaisiin, joka on syyttänyt sitä löperöstä suhtautumisesta kiellettyihin sisältöihin, kuten uhkapelaamiseen sekä aikuisviihteeseen. Apple on ryhtynyt toimiin ja poistanut sovelluskaupastaan 25 000 sovellusta, josta ainakin 4000 on vedonlyöntisovelluksia. "Vedonlyöntisovellukset ovat laittomia, eikä siten hyväksyttyjä Kiinan App Storessa", Apple kertoi Bloombergille sekä The Wall Street Journalille antamassaan kommentissa.

Jo aikaisemmin Apple on alistunut Kiinan viranomaisten tahtoon poistamalla VPN-palveluiden sovellukset kaupastaan. Myös The New York Timesin sovellus joutui aikaisemmin poiston kohteeksi. Viime aikoina uutisissa on ollut Googlen kiistanalainen suunnitelma palata Kiinan markkinoille sensuroidulla uutis- ja hakusovelluksella. Uutinen sai osan työntekijöistä protestoimaan ja kritisoimaan yhtiön suunnitelmaa rajusti.



Kiinan kohdalla kyseessä on kuitenkin isoista rahoista, sillä maa on Applen toiseksi suurin markkina-alue Yhdysvaltojen jälkeen, joten taipuminen Kiinan valtion kontrolliin ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -26%

Samsung Galaxy Z Fold6
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -23%

Motorola ThinkPhone 25
384 € CDON
480 € Proshop
485 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.