Uuden Galaxy Note9:n tärkein ominaisuus ei olekaan itse puhelimessa

Matti Robinson

Uuden Galaxy Note9:n tärkein ominaisuus ei olekaan itse puhelimessa
Samsung esitteli tänään uuden Galaxy Note9 -huippupuhelimen, joka ominaisuuksien puolesta vaikutti olevan varsin odotetunlainen pieni uudistus edellisvuoteen.

Itse puhelimen merkittävimmistä ominaisuuksista nostettiin esiin mm. tallennuskapasiteetti, joka nousi ensi kertaa 512 gigatavuun ja muistikorttipaikan (ja suurien erikseen myytävien muistikorttien) ansiosta on kenties ensimmäinen teratavun älypuhelin.

Tätä merkittävämpi uudistus oli kuitenkin allekirjoittaneen mielestä akun kasvattaminen 3300 milliampeeritunnista peräti neljään tuhanteen, mutta kaikkien suurin uudistus ei varsinaisesti ole itse puhelimessa lainkaan.

Sille on toki laitteessa kolo ja se integroituu näppärästi Note9:ään, eli kyseessä on tietysti uusi S Pen. Samsung stylus-kynä on vuosien ajan ollut liki ainoa syy ostaa Galaxy Note sisarmalli Galaxy S:n sijaan, ja tämäkään vuosi ei poikkea linjasta.

Tällä kertaa kuitenkin S Pen on entistä paljon monipuolisempi. Se tarjoaa ensimmäistä kertaa Bluetooth LE -yhteyden, jonka ansiosta sillä pystyy kontrolloimaan Galaxy Note9:ää muutenkin kuin painamalla uudistetulla, entistä paremmalla terällä.



Bluetoothin myötä S Penin nappi toimii kauko-ohjaimena pidemmänkin matkan päästä – Bluetooth LE:n standardi mahdollistaa maksimissaan 100 metrin matkan, tosin Samsung maksimikantavuutta ei kertonut.



Tärkeintä ei ole kuitenkaan kantavuus, vaan ominaisuuden mahdollistavat toiminnot. Esimerkiksi selfiekuvat voi ottaa koko porukasta nappia painamalla tai PowerPoint-presentaatiot voi hoitaa myös S Penillä, ja itse esittelytilaisuuden osio oli myös toteutettu näin.

Vielä mielenkiintoisemmaksi meno muuttuu, kun Samsung antaa kehittäjätyökalut innokkaaiden Note-fanien käyttöön ja tuloksena on varmasti monia mielenkiintoisia käyttötapoja.

Bluetooth LE, vaikka onkin vähävirtainen, tarvitsee tietysti akun, jollainen löytyy nyt kynän sisästä. Pieni akku latautuu kuitenkin supernopeasti vain minuutissa ja kestää yli tunnin käyttöä. Tämän lisäksi kynä toimii tavallisessa stylus-käytössä ilman akkua.

Samsung esitteli kynän toimintaa yhteistyössä suositun sarjakuvapiirtäjän, Mr. Doodlen, kanssa. Kynä soveltuukin perinteiseen toimintaa vielä entistään paremmin, ja lisäksi uusi Dex-telakointisovellus pelkän HDMI-adapterin avulla muuntaa laitteen piirtoalustaksi suuremmalle näytölle entistä helpommin.

Galaxy Note9:n ostamiseen onkin siis pitkästä aikaa yksi erittäin mainio syy.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.