Android P on pian täällä – Viimeinen beta julkaistu

Manu Pitkänen

Android P on pian täällä – Viimeinen beta julkaistu
Google on julkaissut viidennen ja samalla viimeisen developer preview -ennakkoversion myöhemmin syksyllä julkiseen jakeluun tulevasta Android P -käyttöjärjestelmästä. Tuoreimmassa beta-versiossa on paikallaan kaikki järjestelmän toimintaan vaikuttavat ominaisuudet.

Mitään suurempia tunnettuja bugejakaan ei ole enää tiedossa, joten kokeilunhaluisimmat voivat kohtalaisen turvallisin mielin ladata ja asentaa ennakkoversion puhelimeensa – luonnollisestikaan keskeneräistä käyttöjärjestelmää ei kannata koskaan ladata päivittäisessä käytössä olevaan laitteeseen.

Android P sisältää paljon käyttöjärjestelmän ulkoasuun ja käyttökokemukseen vaikuttavia muutoksia. Käyttöliittymän ikkunoinnissa on siirrytty pyöreälinjaisempaan suuntaan ja lisäksi käyttöjärjestelmään on lisätty tuki erilaisille näytön yläreunan loveille. Uusissa älypuhelimissa on yleistymässä trendi, jossa näyttöä venytetään jokaiselle reunalle, mikä on pakottanut valmistajia tekemään näyttöön pieni lovi etukameraa ja kaiutinta varten.



Google ei ole vielä paljastanut Android P:n lopullista nimeä, mutta se selvinnee seuraavan sukupolven Google Pixelin julkaisun yhteydessä – tai ehkä jo aiemmin jos Android 9.0 saadaan ennen sitä valmiiksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A36 – hinta laskenut -30%

Samsung Galaxy A36
179 € DNA
255 € Hobby Hall
299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 255 €

Google Pixel 10 – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10
499 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 673 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Xiaomi Redmi Note 15 Pro+ – hinta laskenut -23%

Xiaomi Redmi Note 15 Pro+
370 € Hobby Hall
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 480 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.