EU voi mätkäistä Googlelle miljardiluokan sakot

Manu Pitkänen

EU voi mätkäistä Googlelle miljardiluokan sakot
Euroopan komissiolta on luvassa tuntuvat sakot internetjätti Googlelle, uutisoi The Washington Post. Julkaisun mukaan komissio aikoo esitellä Androidiin liittyvän tutkinnan tulokset tällä viikolla.

Kilpailukomissaari Margrethe Vestagerin alaisuudessa tehdyssä tutkinnassa on kiinnitetty erityistä huomiota Googlen vaatimiin ehtoihin, joissa Android-puhelimia myyvät laitemerkit velvoitetaan lataamaan laitteisiin valmiiksi Googlen verkkopalveluiden käyttöön tarkoitetut sovellukset. Lukuisten Android-puhelimien mukana toimitetaan Google Play -sovelluskaupan lisäksi esimerkiksi Chrome-verkkoselain, Google Kuvat sekä Google Maps.

Laitemerkit eivät voi sopimusteknisistä syistä johtuen poistaa Googlen sovelluksia ja korvata niitä esimerkiksi kilpailevan yrityksen palveluilla. Komission näkemyksen mukaan Google on tukahduttanut kilpailua kilpailulainsäädännönvastaisesti.



Komissio langetti Googlelle ostosvertailupalveluun liittyvien seikkojen takia jo 2,4 miljardin eurolla. Androidista voi tulla myös miljardien edestä maksettavaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Find X9 Pro – hinta laskenut -23%

Xiaomi 15T – hinta laskenut -22%

Xiaomi 15T
545 € Hobby Hall
649 € Proshop
709 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Samsung Galaxy Z Flip6 – hinta laskenut -22%

Samsung Galaxy Z Flip6
978 € Hobby Hall
1259 € Power
1389 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Motorola Moto G56 – hinta laskenut -19%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.