OPAS: Näin valitset itsellesi robotti-imurinRoborockin vuoden 2025 valikoima vertailussa

Microsoft pistää kampoihin uudella rintamalla – Alkaa jakaa sisältöä Androidilla ja iOS:llä

Manu Pitkänen

Microsoft pistää kampoihin uudella rintamalla – Alkaa jakaa sisältöä Androidilla ja iOS:llä
Microsoftin tuska helpottui oleellisesti viime vuonna, kun yhtiö kertoi käytännössä lopettavansa panostukset mobiililaitteille tarkoitetun Windowsin kehityksen suhteen. Yhtiön ei enää tarvinnut tasapainoilla verkkopalveluidensa saatavuuden suhteen: tuodaanko palvelu iOS- ja Android-käyttäjien saataville, vai yritetäänkö Windows Mobilen asemaa pönkittää eksklusiivisilla sovelluksilla.

Ohjelmistojätti on sittemmin julkaissut esimerkiksi Microsoft Edge -selaimen kilpaileville alustoille ja Windows Centralin mukaan myös Movies & TV -viihdesovelluksestakin on tekeillä iPhonella ja Androidilla toimiva versio. Microsoftin kruununjalokivi, eli Office-sovellukset, ovat olleet jo pitkään saatavilla iOS- ja Android-laitteille.

Tavoitteena on, että Microsoft saisi sitoutettua kilpailevissakin ekosysteemeissä kuluttajia Microsoft Storeen. Tavoite olisi saattanut tuottaa enemmän hedelmää, mikäli muiden palveluiden menestystä ei olisi aikoinaan sidottu niin voimakkaasti Windows Phoneen.



Windows Centralin mukaan Movies & TV -palvelu tuskin saapuu iOS:lle ja Androidille ihan lähiaikoina, koska sovellusten kehitys on vasta aluillaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 200 Pro – hinta laskenut -43%

Honor 200 Pro
199 € Power
349 € Elisa
499 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -41%

Motorola Moto G85
200 € Lenovo
337 € Multitronic
349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 336 €

Honor X5 Plus – hinta laskenut -39%

Honor X5 Plus
79 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Honor X5c Plus – hinta laskenut -39%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.