Apple päivittää karttansa – Kerää tietoa iPhone-käyttäjien liikkeistä

Manu Pitkänen

Apple päivittää karttansa – Kerää tietoa iPhone-käyttäjien liikkeistä
WWDC:ssä Apple ei puhunut juurikaan karttapalvelustaansa, mutta siihen on luvassa ilmeisesti suuri muutos, mutta se tulee voimaan hiljalleen. Apple aikoo nimittäin siirtyä lisensoidusta kartta-aineistosta itse tuotettuun aineistoon. Asiasta uutisoi TechCrunch.

Uutisen julkaisun jälkeen TomTomin osake laski, sillä Apple on pitkään hankkinut aineistoa juuri TomTomilta. Yhtiöt aikovat jatkaa yhteistyötä tulevaisuudessakin, mutta TomTomin painoarvo aineiston toimittajana on ilmeisesti laskusuunnassa. iOS 12 -käyttöjärjestelmän julkaisun myötä Applen karttapalvelussa Pohjois-Kalifornian aluetta on kartoitettu Applen omin voimin.

Apple kertoi käyttäneensä kartoituksissa apuna kadulla liikkuneita autoja, jotka ovat mitanneet ympäristöä kameroiden, lidar-sensoreiden, GPS:n ja muiden sensoreiden avulla. Dataa on kerätty kentältä jo neljän vuoden ajan ja ilmeisesti työ jatkuu edelleen. Applen kuvausautoja liikkuu edelleen runsaasti Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa..



Kuvausautojen lisäksi Apple on hyödyntänyt iPhone-käyttäjien liikkeitä. Yhtiö on kerännyt luvan antaneilta käyttäjiltä tietoa heidän liikkeistään ja anonymisoinut dataa esimerkiksi poistamalla lähtö- ja saapumispaikkojen tiedot. Tätä kautta Apple on saanut tietoonsa esimerkiksi kevyenliikenteenväylien sijainneista.

Applen tarkoituksena on siirtyä omaan kartta-aineistoon Yhdysvaltojen osalta ensi vuonna. Muu maailma seurannee aikanaan perässä. Voi olla, että joissain maissa Apple aikoo pysyä TomTomin aineistoissa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Flip5 – hinta laskenut -35%

Samsung Galaxy Z Flip5
810 € Multitronic
1249 € Proshop
1249 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1249 €

Realme 12+ – hinta laskenut -28%

Realme 12+
193 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 268 €

Samsung Galaxy M55 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy M55
322 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 427 €

Xiaomi Poco X7 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco X7 Pro
279 € Hobby Hall
319 € Multitronic
321 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 374 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.