Google poisti Android-sivustolta tabletit kokonaan

3
Puhelinvertailu

Google poisti Android-sivustolta tabletit kokonaan
Googlen mobiilikäyttöjärjestelmä täyttää syksyllä kymmenen vuotta ja vuosien aikana se on nähty monenlaisissa laitteissa. Luonnollisesti älypuhelimet ovat sen yleisin käyttökohde, mutta käytetään sitä tietysti myös mm. tableteissa.

Vuodesta 2012, ja tuolloin julkistetusta Nexus 7 -tabletista, lähtien useat valmistajat ovat luoneet Android-tabletteja, mutta koskaan niistä ei ole tullut kovin isoa hittiä iPadin tavoin. Optimointi ei ole koskaan ollut parhaalla tasolla, ja niinpä Android-tabletit ovatkin viime vuodet hävinneet pitkälti markkinoilta.

Tämän on tietysti huomioinut Googlekin, ja nyt Android-tableteille on laitettu viimeinen niitti. Google on nimittäin poistanut tablettiosion Androidin viralliselta verkkosivustolta.

Aiemmin android.com:sta on löytynyt puhelinten (Phones), puettavan teknologian (Wear), autojen (Auto) ja yrityslinkkien (Enterprise) lisäksi myös tableteille (Tablets) oma linkki. Android Central on huomannut, että nyt navigointipalkin linkki on poistunut kokonaan.



Luonnollisesti Androidia löytyy edelleen kaupoista myös tablettimuodossa, mutta Google on nähtävästi siirtynyt pois niiltä markkinoilta ainakin toistaseksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

1

Lainaus:

Android-tableteille on laitettu viimeinen niitti.
...
Google on nähtävästi siirtynyt pois niiltä markkinoilta ainakin toistaseksi.


Mitä tässä nyt tarkoitettaa, Google ei enään valmistuta Nexus/Pixel tabeltteja ? Tuskin sitä että Google poistuu nyt tabletti markkinoilta, eikä välttämättä lyönyt viimeistä niittiä Android-tableteille (jos sillä tarkoitetaan koko touhun tappamista).

Muutoksia voi ennakoida.

Lainaus:

nyt navigointipalkin linkki on poistunut kokonaan.


En tiedä miten uutisen aikaan on ollut, mutta uutista lukiessa android.com sivustolla on tabletit, jopa ihan osio niistä, mainostetaan muuallakkin. Mutta siinä navigointi palkissa missä on puhelimen, auton kellon , telkan jne kuvia ei ole tabletin kuvaa (ainakaan niissä kohdin missä kiinnitin huomiota).

Siellä yläreunan teksitinavigointi palkissakin näkyi tabletit täältä lukiessa, jos tuo oli jollain maavalinnalla poistettu, niin USA oletus valinnan lisäksi kokeilin muutamaa muuta ja näkyi.

Vastaa
jartar
jartar

2

Jos Google hylkäisi tabletit niin se varmasti ilmoittaisi siitä ja kertoisi samalla millä aikataulululla se tapahtuu.

Sen lisäksi olisi ehkä kannattanut odottaa, ennenkuin tekee heppoisin perustein megaluokan uutisen. Android sivustolta löytyy tabletti osio
https://www.android.com/tablets/

Lainaus:

Optimointi ei ole koskaan ollut parhaalla tasolla, ja niinpä Android-tabletit ovatkin viime vuodet hävinneet pitkälti markkinoilta.


En tiedä missä maailmassa uutisen kirjoittaja elää, kun tällaista väittää. Ei Android tabletit ole mihinkään kaupoista hävinneet, eikä jo ostetut tabletit mihinkään mustaan aukkoon ole kadonneet...

Vastaa
lettas
lettas

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Jos Google hylkäisi tabletit niin se varmasti ilmoittaisi siitä ja kertoisi samalla millä aikataulululla se tapahtuu.

Sen lisäksi olisi ehkä kannattanut odottaa, ennenkuin tekee heppoisin perustein megaluokan uutisen. Android sivustolta löytyy tabletti osio
https://www.android.com/tablets/

Lainaus:

Optimointi ei ole koskaan ollut parhaalla tasolla, ja niinpä Android-tabletit ovatkin viime vuodet hävinneet pitkälti markkinoilta.


En tiedä missä maailmassa uutisen kirjoittaja elää, kun tällaista väittää. Ei Android tabletit ole mihinkään kaupoista hävinneet, eikä jo ostetut tabletit mihinkään mustaan aukkoon ole kadonneet...

Ei tabletit ole kaupoista hävinneet, mutta valmistajat ovat päivittäneet mallejaan verkkaisesti. Puhelimissa liikkuu androidissa suurin raha ja softakehittäjät ymmärrettävästi panostavat siihen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.