LG esitteli uuden V35 ThinQ -huippupuhelimen: Uutta vain nimi?

Matti Robinson

LG esitteli uuden V35 ThinQ -huippupuhelimen: Uutta vain nimi?
LG on esittelyt uuden huippupuhelimen, joka kantaa nimeä V35 ThinQ. Kuten monet varmasti huomaavat, niin nimessä on paljon tuttua edeltävistä puhelimista. Tietysti kyseessä on edellisvuoden V30:n seuraaja, mutta samalla sitä on uudistettu G7 ThinQ -mallin lisänimellä.

Niinpä puhelimelta voikin odottaa paitsi kamerakykyjä, joissa V30 oli erityisen vahva, mutta nyt myös tekoälyosaamista G7:n tavoin. LG kuitenkin esitteli jo aiemmin V30:sta uudistetun version, joka nimettiin V30S ThinQ:ksi, joten mitä uutta voi vielä V35:ssä olla?

Käytännössä ei paljoa. V30S:n tavoin V35 on varustettu kuuden tuuman OLED-näytöllä, 6 gigatavun RAM-muistilla, 3300 milliampeeritunnin akulla, pika- ja langattomalla latauksella, muistikortipaikalla, 16 megapikselin kaksoiskameralla ja IP68-suojauksella. Järjestelmäpiiri on tosin uusittu Snapdragon 845 -piiriin ja kameran laajakuvasensoria on kasvatettu kolmestoista kuuteentoista megapikseliin, jotka ovat tuttuja juuri G7:stä.

Myös selfie-kameraan on saatu hieman lisää megapikseleitä eli kyseessä on sama G7:n f/1.9-aukolla varustettu 8 megapikselin kamera.



Niinpä V35 on käytännössä tuttu V-sarjalainen, joka on teknisesti uudistettu G7:n tasolle. Tästä syntyykin kysymys: miksi LG vaivautui esittelemään pari kuukautta sitten välimalli V30S:n?

V35 ThinQ tulee maksamaan Yhdysvalloissa näillä näkymin 899 dollaria, mutta valitettavasti Suomen julkaisusta ei ole tässä vaiheessa vielä selvyyttä.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.