Kasvojentunnistustesti: OnePlus vastaan Huawei

Matti Robinson

Kasvojentunnistustesti: OnePlus vastaan Huawei
Sormenjälkilukija on ollut vuosia älypuhelinten päämääräinen biometrinen tunnistin, mutta viimeaikoina valmistajat ovat alkaneet tarjota yhä parempia tunnistusmetodeja.

Näistä tietysti tunnetuin on kasvojentunnistus, jonka Apple toi uudelle tasolle kolmiulotteisella Face ID -tunnistuksella viime vuoden iPhone X -mallissaan. Muutkin valmistajat ovat pikku hiljaa parantaneet kasvojentunnistuksen toimivuutta, joskin tietoturva on Android-valmistajilla edelleen pitkälti sormenjäljen varassa.

Sormenjälkilukijat saatiin parissa vuodessa kehitettyä niin nopeiksi, että Applen Face ID tuntuu melkoisen hitaalta tavalta avata puhelin, mutta miten on Androidien kasvojentunnistusten laita? Niillä nimittäin on potentiaalia olla nopeampia, sillä tietoturva ei tarvitse olla välttämättä sormenjäljen tasolla.

Otimmekin testiin Suomessa kaksi suosittua Android-valmistajaa, joiden huippulaitteista löytyy kasvojentunnistus eli Face Unlock. Huaweita testissä edustaa uusin ja paras, kolmoiskamerallakin varustettu Huawei P20 Pro ja OnePlussaa puolestaan viime kesänä esitelty OnePlus 5 (valitettavasti testiä tehdessä ei ollut käsissä uutta OnePlus 6:ta).



Testasimme tunnistusta niin suoraan pärstää kohti, joka lienee se tyypillisin tapaus kun puhelinta käyttää. Lisäksi testasimme kuinka laitteet suoriutuvat vinottain olevasta laitteesta, jolla simuloidaan pöydällä olevaa laitetta esimerkiksi työskennellessä. Muihin testeihin lukeutui lisäksi hidas nostaminen kasvoille, jolla pyrittiin testaamaan mistä asennosta laitteet tunnistavat kasvot.

Huawei P20 Pro:n kasvojentunnistus on varsin nopeampi, ja sillä pääsee käsiksi todennäköisesti puhelimeen nopeammin kuin iPhone X:llä, joskaan valitettavasti testissä ei ollut verrokkina Applen laitetta. Kuitenkin testissä liki aina OnePlus 5 otti voiton, ja tämänvuotinen OnePlus 6 tuskin on tätä hitaampi.

Katso testit alla olevalta videolta.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.