Nokia myy Digital Health -liiketoiminnan Withingsin perustajalle

Matti Robinson

Nokia myy Digital Health -liiketoiminnan Withingsin perustajalle
Nokia on kertonut, että se aikoo myydä niin kutsutun Digital Health (digitaalinen terveys) -bisneksensä Éric Carreelille. Kyseessä on Withingsin entisestä omistajasta ja perustajasta ja Nokian digitaalisen terveyden osasto puolestaan perustettiin juuri Withings-yrityskaupan ympärille.

Niinpä yrityskauppa tarkoittaa käytännössä, että Withings myydään takaisin edelliselle omistajalle. Perustajista tosin mainitaan ainoastaan Carreel eikä toista Withingsin perustajaa Cédric Hutchingsia.

Nokia osti ranskalaisyhtiö Withingsin vuonna 2016 noin 170 miljoonan euron kauppahinnalla. Erityisesti älyvaa'astaan tuttu yhtiö muodosti yrityskaupan jälkeen perustetun uuden Digital Health -osaston keskiön, jonka ympärille on rakennettu muita älyterveyteen liittyviä tuotteita, kuten älykelloja.

Nokian mukaan kaupan odotetaan sulkeutuvan vuoden toisen neljänneksen lopulla, jos ja kun kauppaehdot täyttyvät. Kauppa on osa Nokian siirtymää enemmän kohti B2B:tä ja lisensointia.



Nokian helmikuussa julkistamien yt-neuvottelujen ohessa kerrottiin suunnanmuutoksesta, jonka osana oli Digital Health -osaston myyntiaikeet.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -35%

Honor 200 – hinta laskenut -34%

Honor 200
99 € DNA
149 € Power
346 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 149 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Gigantti
199 € Power
199 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Honor 200 Lite – hinta laskenut -24%

Honor 200 Lite
219 € Verkkokauppa.com
287 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 287 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.