Tuleva iPhone X:ää muistuttava Nokia X paljastui

6
Puhelinvertailu

Tuleva iPhone X:ää muistuttava Nokia X paljastui
HMD Global on julkistanut kuvan tulevasta uudesta Nokia-älypuhelimestaan. Kuva paljastuu kiinalaissivusto Weibosta, jossa Nokia X -nimellä tunnettu puhelin esiintyy ensi kertaa Nokian omalla tilillä.

Julkistus tapahtuu viestin mukaan ensi kuun 16. päivä eli reilun parin viikon päästä, mutta laitetta on esitelty jo Kiinassa. Valitettavasti esittely on tapahtunut pitkälti vain ulkonäön puolesta, eikä tiedossa ole siis juuri uutuuslaitteen tekniikkaa.

Mitä tulee ulkonäköön, niin Nokia X -nimellä varustettu laite muistuttaa kovasti samankaltaisella nimellä varustettua Apple-laitetta. Tietysti erona on, että Nokia X:stä löytyy pieni leuka, eli reunus laitteen alalaidassa.

Muun muassa OnePlus on kertonut, että sen tulevassa OnePlus 6 -mallissa on samanlainen ratkaisu. Lovi ylälaidassa antaa lisää tilaa näytölle ylhäältä, mutta alaosassa reunus on jätetty, jotta laite olisi edullisempi tuottaa ja pysyisi ohuempana.

Applen leuaton ratkaisu vaatii näytön taittamista itsensä alle, jollaiseen ilmeisesti muut valmistajat eivät halua lähteä.

Nokia X:n kaltaista ratkaisua on käytetty myös uusissa Huawein P20-malleissa, joskin Huawei on mahduttanut alaosaan myös sormenjälkilukijan, jota ei ole Nokia X:n etupuolella.

Tässä vaiheessa ei ole tietoa milloin laitetta voidaan odottaa Suomessa.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (6)

Anonyymi käyttäjä
kukamitähäh?! (vahvistamaton)

1

kai tässä nyt osataan tuota näyttöäkin katsoa? siinähän on selkeästi keskellä alhaalla sormenjälki, joten olettaisin sen sj-lukijan olevan integroitu suoraan näyttöön...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kukamitähäh?! (vahvistamaton)

2

3

kai tässä nyt osataan tuota näyttöäkin katsoa? siinähän on selkeästi keskellä alhaalla sormenjälki, joten olettaisin sen sj-lukijan olevan integroitu suoraan näyttöön...

Vastaa
Nybbe
Nybbe

4

Muistuttaa tosiaan vuosi sitten julkaistua Essential phonea jota Applenkin syksyllä julkaisema puhelin muistuttaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Tanelili (vahvistamaton)

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kukamitähäh?!:

kai tässä nyt osataan tuota näyttöäkin katsoa? siinähän on selkeästi keskellä alhaalla sormenjälki, joten olettaisin sen sj-lukijan olevan integroitu suoraan näyttöön...

Tuo keskimmäinen kuvake on kaikissa androideissa joissa on sormenjälkilukija käytössä. Eli ei välttämättä ole ruutuun integroitu.
Omassakin tuo kuvake vaikka lukija sivussa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tanelili:

Tuo keskimmäinen kuvake on kaikissa androideissa joissa on sormenjälkilukija käytössä. Eli ei välttämättä ole ruutuun integroitu.
Omassakin tuo kuvake vaikka lukija sivussa.

Totta ettei korre onko sormenjälkilukia miten ja minne toteutettu. Mutta kaikissa androideissa ei tuota kuvaketta näy, vaikka sormenjälkilukija olisi olemassa ja käytettävissä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.