Apple julkaisi uuden iOS 11.3. beetan

Matti Robinson

Apple julkaisi uuden iOS 11.3. beetan
Apple on tänään julkaissut uuden beetaversion tulevasta iOS 11.3 -versiosta. Käyttöjärjestelmän seuraava päivitys tuo mukanaan uudistuksia mm. akkuominaisuuksiin.

Mikäli olet mukana beetaohjelmassa, niin uusi päivitys pitäisi nyt löytyä. Päivitys tunnetaan nimellä iOS 11.3 beta 6 ja siinä uudistukset keskittyvät tiettävästi lähinnä pienempiin korjauksiin ja parannuksiin, jotka eivät välttämättä näy päällepäin ainakaan uusina ominaisuuksina.

Itse iOS 11.3:n on tarkoitus tuoda akun terveyteen liittyviä päivityksiä, joiden avulla esimerkiksi akun tilaa voi tarkkailla. Tähän johti pitkälti julkisuuteen vuotanut tieto, jonka mukaan Apple hidastaa tahallisesti vanhempia puhelimia, joiden akku on päässyt heikentymään.

Päivityksen mukana uudet akun terveyteen liittyvät asetukset löytyvät oman asetusvalikon takaa Akku-osioista. Siellä tarjotaan esimerkiksi tieto akun maksimikapasiteetista ja suorituskyvystä.

Mikäli akku on heikentynyt tarpeeksi, niin iPhone alkaa hidastamaan laitetta, josta kerrotaan myös valikossa. Lisäksi valikosta löytyy manuaalinen kytkin, jolla hidastelun saa poistettua, mutta tämä saattaa aiheuttaa ongelmia akun kanssa.



Päivityksen muihin merkittäviin uudistuksiin lukeutuvat uudet Animojit sekä päivitykset lisätyn todellisuuden ARKit-ominaisuuteen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Flip5 – hinta laskenut -39%

Samsung Galaxy Z Flip5
760 € Multitronic
1249 € Proshop
1249 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1249 €

Samsung Galaxy M55 – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy M55
307 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 427 €

Realme 12+ – hinta laskenut -28%

Realme 12+
193 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 268 €

Xiaomi Poco X7 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco X7 Pro
279 € Hobby Hall
321 € Proshop
329 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 374 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.