WhatsApp-väärennöstä ladattiin Android-laitteille yli miljoona kertaa

Matti Robinson

WhatsApp-väärennöstä ladattiin Android-laitteille yli miljoona kertaa
Googlen sovelluskauppaan ilmestyi hiljattain outo sovellus, joka vaikutti kovasti maailman suosituimman pikaviestimen sovellukselta. WhatsApp Inc. -kehittäjän sovellus nimeltä Update WhatsApp Messenger oli kaikin puolin aidon näköinen sovellus, mutta olikin huijaus.

Ennen kuin sovellus huomattiin poistaa, niin sitä oli ladattu jo yli miljoona kertaa, kertoo The Hacker News. Sovellus oli päässyt ohi Googlen tarkastusten aidolla WhatsApp Inc. -nimellä unicode-merkin ansiosta, jota ei näytetä käyttäjälle, mutta jonka ansiosta se eroaa aidosta nimestä.

Sovelluksella ei kuitenkaan tietysti päässyt käsiksi WhatsApp-keskusteluihin, vaan se oli suunniteltu esittämään mainoksia käyttäjälle. Tämän lisäksi se pyrki asentamaan jonkin toisen haittasovelluksen ja piilottautui tyhjän nimen sekä ikonin avulla. Luonnollisesti mikäli latasit kyseisen sovelluksen, niin se on syytä poistaa välittömästi.

Google on sittemmin poistanut sovelluksen sovelluskaupasta. Alla kuva sovelluksen näkymästä Google Play-kaupassa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
155 € Bigbox
189 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.