Yli miljardin dollarin diili – Google osti HTC:n Pixel-tiimin ja hankki oikeudet patentteihin

Manu Pitkänen

Yli miljardin dollarin diili – Google osti HTC:n Pixel-tiimin ja hankki oikeudet patentteihin
Google ei sittenkään ostanut taiwanilaista HTC:tä itselleen, vaan sen sijaan hakujätti päätyi hankkimaan valikoidusti osaajia älypuhelinmerkin riveistä sekä hankki ei-eksklusiivisen oikeuden yhtiön patentoimiin teknologioihin.

Suurin osa HTC:lta Googlelle siirtyvistä työntekijöistä työskentelee jo nyt Pixel-puhelimien parissa, joten heidän työnkuvansa ei välttämättä muutu suuresti, vaan palkanmaksajan nimi vain vaihtuu Googleksi. Tämä saattaa olla merkki siitä, että Google aikoo panostaa entistä tarmokkaammin laitekehitykseen, minkä takia yhtiö myös haluaa osaavat tuotekehittäjät omille palkkalistoilleen.

Pixelin parissa työskennelleet insinöörit saattavat päästä tekemään Googlella myös muita tuotteita, esimerkiksi Google Homen tai Chromecast-tyyppiset tuotteet voivat kaivata lisää työvoimaa. Samalla uutinen tarkoittanee myös sitä, että Google ei tarvitse ulkopuolista laitesuunnittelijaa. Lokakuun alussa julkaistavat Pixel 2 ja Pixel 2 XL ovat huhujen mukaan HTC:n ja LG:n suunnittelemia.



HTC aikoo jatkossa keskittyä älypuhelinkehitykseen aikaisempaa suppeamman tuoteportfolion voimin. Lisäksi yhtiö aikoo kehittää hyvään vauhtiin päässyttä Vive-virtuaalilasiliiketoimintaa.

Google maksaa HTC:n työntekijöistä sekä IP-oikeuksista yhteensä 1,1 miljardia dollaria. Diilin odotetaan tulevan voimaan vuoden 2018 alussa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E14
79 € Power
119 € Multitronic
119 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -33%

Nothing Phone (2)
199 € DNA
299 € Elisa
562 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Motorola Moto G24 – hinta laskenut -21%

Motorola Moto G24
89 € Power
116 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 113 €

Honor 90 – hinta laskenut -17%

Honor 90
199 € DNA
239 € Power
249 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.