iPhone 8:n julkaisu lähestyy – Tätä päivää kannattaa pitää silmällä

Manu Pitkänen

iPhone 8:n julkaisu lähestyy – Tätä päivää kannattaa pitää silmällä
Apple aikoo järjestää lehdistötilaisuuden syyskuun 12. päivänä, kertoo Wall Street Journal. Yhtiön odotetaan esittelevän kyseisessä tapahtumassa tämän syksyn iPhone-malliston, joka on perinteisesti esitelty vuosittain syyskuun puolivälin tienoilla.

Wall Street Journalin lähteet vahvistavat tiedot, joiden mukaan Apple aikoisi esitellä tänä syksynä kolme uutta puhelinmallia. Ensinnäkin Apple julkaisee seuraajat iPhone 7:lle ja iPhone 7 Plussalle, mutta niiden lisäksi parrasvaloihin pääsee täysin uudenlainen puhelinmalli, jolla on tarkoitus kunnioittaa iPhonen 10-vuotista taivalta. Juhlavuosimallissa uumoillaan olevan edge-to-edge-näyttö sekä edistynyt 3D-kasvojentunnistus.

Lehdelle puhuneiden lähteiden mukaan Apple yrittää järjestää lehdistötilaisuuden uuden Apple Park -päämajan alueella sijaitsevassa Steve Jobs Theaterissa. Lehdistötilaisuudesta voisi tulla massiivinen, sillä audiotoriossa on paikat jopa 1000 ihmiselle. Rakennustyöt Apple Parkissa on loppusuoralla, mutta eivät kuitenkaan vielä valmiit. Tämän takia Apple voi vielä päätyä järjestämään tilaisuuden jossakin muualla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.