Apple kasvaa taas – Palvelut hurjassa vedossa

Manu Pitkänen

Apple kasvaa taas – Palvelut hurjassa vedossa
Applen huhti-kesäkuun liikevaihto kasvoi viime vuoden vastaavasta ajankohdasta seitsemällä prosentilla 45,4 miljardiin dollariin. Liikevaihtoa nosti iPhonien ja iPadien kasvanut myynti. Applen operatiivinen voitto kasvoi 10,77 miljardiin dollariin.

Kaikkein kovinta kasvu oli kuitenkin palveluliiketoiminnassa ja muut tuotteet -kategoriassa, johon lasketaan mukaan muun muassa Apple Watch, Apple TV ja Beatsin kuulokkeet. Molemmat kategoriat kasvoivat liikevaihdon osalta yli 20 prosenttia. Apple on jo pidemmän aikaa painottanut palveluliiketoiminnan tärkeyttä (App Store, Apple Music), sillä laitemyynnin kasvattaminen nykyisestä käy vuosi vuodelta haastavammaksi.

Apple myi kvartaalin aikana 41 miljoonaa iPhonea ja 11,4 miljoonaa iPadiä. Mac-tietokoneita kävi kaupaksi 4,3 miljoonaa kappaletta, mikä on himpun verran enemmän kuin vuotta aiemmin. Kappalemäärillä mitattuna Mac-tietokoneiden myynti on pysynyt melko stabiilina 4–6 miljoonan laitteen haarukassa per kvartaali.

Pettymyksen Applen tulosjulkistukseen toi Kiinan alueen heikentynyt myynti. Muilla markkina-alueilla liikevaihto kasvoi viime vuoteen verrattuna.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -35%

Honor 200 – hinta laskenut -34%

Honor 200
99 € DNA
149 € Power
346 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 149 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Gigantti
199 € Power
199 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Honor 200 Lite – hinta laskenut -24%

Honor 200 Lite
219 € Verkkokauppa.com
287 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 287 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.