Yhdysvallat menetti valta-asemansa: App Storen suurin markkina-alue vaihtui

Manu Pitkänen

Yhdysvallat menetti valta-asemansa: App Storen suurin markkina-alue vaihtui
Kiinasta on tullut liikevaihdolla mitattuna App Storen suurin markkina-alue, kertoo App Annien tuorein raportti.

App Storen kasvu Kiinassa viimeisen kahden vuoden aikana on ollut erittäin vahvaa. Kiinalaisten kuluttaman rahan määrä on kasvanut nelinkertaiseksi vuoden 2014 heinä-syyskuuhun verrattuna, minkä ansiosta Kiina on jo kasvanut jo Yhdysvaltoja suuremmaksi markkina-alueeksi. Yhdysvallat on ollut App Storen suurin markkina-alue sovelluskaupan lanseerauksesta lähtien.

Sovelluskehityksen näkökulmasta katsottuna monenkaan asian ei tarvitse muuttua, sillä Yhdysvallat ja Japani ovat edelleen kasvavia markkina-alueita. Kiinaa ei voi kuitenkaan enää jättää laskelmista pois markkina-alueen pienuuteen vedoten. Suurin osa Kiinan alueen liikevaihdosta syntyy mobiilipeleistä, mutta myös viihdesovellusten ja sosiaalisen median suosion on kasvanut.

Laajentuminen Kiinan markkinoille ei ole kuitenkaan aina täysin itsestään selvää. Esimerkiksi Netflixin suunnitelmat laajentua Kiinaan ovat kilpistyneet ulkomaisille mediayhtiöille asetettuihin säädöksiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 827 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
129 € Proshop
159 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.