Galaxy Note 7:n tiedot vuotivat nettiin

Manu Pitkänen

Galaxy Note 7:n tiedot vuotivat nettiin
Galaxy Note 7:n julkistustilaisuus järjestetään 2. elokuuta, joten ei ole ehkä kovin yllättävää, että puhelimesta tiedetään jo yhtä sun toista. Talk Android -sivuston Justin Herrick kuvailee puhelimen keskeisimmät uudistukset luotettaviksi koetun lähteen kertomien tietojen pohjalta.

Herrickin mukaan Galaxy Note 7 tulee muistuttamaan ulkoisesti hyvin paljon Galaxy S7 edge -puhelinta, joten S Pen -kynällä varustetusta puhelimesta tulee löytymään kaareva näyttö sekä lasia ja metallia yhdistelevä muotoilu. 5,7-tuumaisen näytön kaarevuudesta on kuitenkin tingitty hieman eli näyttö on tasaisempi kuin kevään edge-puhelimessa.

Galaxy S7:ään lisätty Always-on-teknologia löytyy myös ominaisuuslistasta, mutta Note 7:n erityisominaisuudet on otettu huomioon: S Pen -kynällä voi kirjoittaa muistiinpanoja vaikka puhelimen näyttö olisikin lepotilassa.

Vanha microUSB-portti on vaihdettu uudempaan USB-C:hen, mutta Samsung ei ole unohtanut yhteensopivuutta arvostavia kuluttajia: paketin mukana tulee microUSB-adapteri.



Kameroiden osalta muutoksia ei ole tapahtunut, mutta etupuolelle on kuitenkin lisätty biometriseen tunnistautumiseen tarkoitettu iirisskanneri. Sitä voi käyttää sormenjälkilukijan korvikkeena tai sen rinnalla.

Galaxy Note 7:n lisäksi Samsung aikoo lanseerata Samsung Cloud -pilvipalvelun, joka tarjoaa käyttäjilleen viiden gigatavun edestä ilmaista tallennustilaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -15%

HMD Skyline – hinta laskenut -13%

HMD Skyline
277 € Gigantti
277 € Power
395 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 317 €

Honor 400 Lite – hinta laskenut -13%

Honor 400 Lite
199 € DNA
249 € Multitronic
249 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.