Google tuomassa markkinoille kaksi Nexus-älykelloa?

Matti Robinson

Google tuomassa markkinoille kaksi Nexus-älykelloa?
Matkapuhelinvalmistajat ympäri maailman ovat viime vuodet panostaneet valtavia määriä puettavaan teknologiaan ja erityisesti älykelloihin. Viimeistään Applen liittyminen älykellovalmistajien joukkoon lisäsi kiinnostusta vieläkin pieneen, mutta potentiaaliseen lisälaitemarkkinaan.

Älykelloja on valmistettu Applen lisäksi muun muassa Huawein, Applen, Motorolan ja LG:n toimesta, mutta joukkoon on kenties liittymässä yksi merkittävä nimi. Android Policen mukaan Google on kehittämässä kahta älykelloa, joihin on integroitu yhtiön ääniassitentti.

Google ei itse ole valmistanut laitteita käytännössä koskaan, vaan ne on ainoastaan suuniteltu osaksi yhtiön sisällä ja valmistettu yhteistyökumppaneiden toimesta. Näin on tehty muun muassa suositut Nexus-älypuhelimet. Vaikka huhut kertovat, että jatkossa Google voisi jopa valmistaa omia puhelimia, niin nyt huhutut älykellot ovat väitetysti muiden kokoamia.



Android Policen mukaan toinen älykelloista on suurempi, sporttisempi ja paremmin varusteltu ja toinen puolestaan pienempi, josta puuttuu mm. GPS ja mobiilidatayhteydet. Sivuston mukaan lähde on erittäin luotettava, mutta luonnollisesti mitään ei voi pitää varmana ennen kuin virallinen esittely on tapahtunut.

Mikäli laitteet todella saapuvat markkinoille, niin ne todennäköisesti esitellään syksyllä samalla kun yhtiö esittelee myös uusia Nexus-puhelimia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -49%

Nothing Phone (2)
349 € Gigantti
349 € Elisa
669 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 679 €

Sony Xperia 10 V – hinta laskenut -17%

Sony Xperia 10 V
249 € Elisa
349 € CDON
449 € Power

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto E14
99 € CDON
119 € Gigantti
119 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Motorola Moto G04 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto G04
49 € DNA
69 € Power
79 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 59 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.