Galaxy S7:n arvostelut julki – Yksi parhaimmista älypuhelimista

Manu Pitkänen

Galaxy S7:n arvostelut julki – Yksi parhaimmista älypuhelimista
Kiireisimmät ennakkotilaajat ovat jo saaneet Galaxy S7:n itselleen ja isossa maailmassa teknologiajulkaisutkin ovat saaneet jo luvan julkaista laitearvostelunsa.

Laitearvostelut näyttäisivät olevan hyvin pitkälle samasta puusta veistettyjä. Kaikki tuntuvat olevan samaa mieltä siitä, että Galaxy S7 ei ole mikään suuri edistysaskel viimevuotiseen Galaxy S6:een nähden, mutta pienissä muutoksissa on kuitenkin edetty oikeaan suuntaan. Kamera on parempi kuin aikaisemmin, vaikka kuvanlaadun olennaisesta parantumisesta kaikki eivät ole samaa mieltä. Esimerkiksi The Vergen Dan Seifertin mielestä Samsung jälkikäsittelee kuvia edelleen isolla pensselillä.

Galaxy S5:stä palautetut ominaisuudet, kuten vedenkestävyys ja muistikorttipaikka, on myös nostettu esiin. Akkua ei voi edelleenkään vaihtaa, mutta sen vastineeksi Galaxy S7:ään on lisätty isompi akku.

Kritiikkiä sataa edelleen vanhasta tutustua asiasta, eli ohjelmistosta. Uusista Galaxy-malleista löytyy arvostelijoiden makuun liian paljon bloatware-sovelluksia ja pahimmillaan tilanne on yhdysvaltalaisoperaattori Verizon-mallissa, jossa on Samsungin ja Googlen sovellusten lisäksi vielä operaattorin omia ohjelmia. Wall Street Journalin Geoffrey Fowler antaa sapiskaa myös siitä, että Samsungin Android-päivitysten julkaisussa kestää luvattoman kauan.



Kaiken kaikkiaan Galaxy S7:ää pidetään vahvana kandidaattina parhaimmaksi älypuhelimeksi tällä hetkellä.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.