iPhonen näytöt uudistuvat odotettua aikaisemmin

Manu Pitkänen

iPhonen näytöt uudistuvat odotettua aikaisemmin
Apple on siirtymässä OLED-näyttöpaneeleihin iPhone-puhelimissa odotettua aikaisemmin, kertoo Nikkei. OLED-näytöt voisivat uusien tietojen mukaan tulla iPhoneihin jo vuonna 2017.

Apple neuvotteli vuodenvaihteessa muun muassa Samsungin ja LG:n kanssa OLED-tuotannon varaamisesta puhelimia varten. Tuolloin OLED-paneelien uumoiltiin ilmestyvän iPhoneihin vasta vuonna 2018, joten aikataulua on kiristetty yhdellä vuodella. Nikkein mukaan on kuitenkin mahdollista, että OLED-tekniikkaa käytetään vain kaikkein kalleimmissa malleissa, kuten iPhonen Plus-versiossa, joten iPhone 7s voisi käyttää edelleen LCD-näyttöä.

Applen kerrotaan olevan erityisen kiinnostunut joustavista OLED-paneeleista, joten yhtiön suunnitelmissa voi olla iPhonen muotoilun uudistaminen kaarevalla näytöllä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.