Langaton lataus voi tulla iPhoneihin ensi vuonna

Manu Pitkänen

Langaton lataus voi tulla iPhoneihin ensi vuonna
Apple suunnittelee langattoman lataustekniikan lisäämistä vuonna 2017 julkaistavaan iPhoneen, kertoo Bloomberg. Apple tekee parhaillaan yhteistyötä muutamien yhdysvaltalaisten ja aasialaisten kumppaneitten kanssa tekniikan viimeistelemiseksi.

Lataustekniikan kantama on Bloombergin tietojen mukaan pidempi kuin nykyisissä ratkaisuissa, jotka vaativat käytännössä ladattavan laitteen asettamista alustalle. Applen ratkaisussa ladattavan laitteen ei tarvitsisi olla kontaktissa latausalustan kanssa. Tekniikan suurin ongelma on kuitenkin lataustehon huomattava vaimeneminen etäisyyden kasvaessa, joten hyötysuhde jää pitkillä etäisyyksillä heikoksi.

Apple on patentoinut useita langattomaan lataukseen liittyviä ratkaisuja. Yhdessä ratkaisussa esimerkiksi Applen MacBookit tai iMac-tietokoneet voisivat toimia latureina: kun puhelimen tai älykellon tuo tietokoneen lähelle, niin puhelin ja älykello alkavat latautua automaattisesti. Patentissa on myös kuvattu järjestelmä, jossa lisälaitteet voisivat toimia latausalueen laajentajina. Esimerkiksi tietokoneen näppäimistö ja hiiri voisivat toimia tällaisina laitteina.



Bloomberg ei maininnut Applen yhteistyökumppaneiden nimiä, mutta esimerkiksi iPhoneissa on käytetty perinteisesti Dialog Semiconductorin virranhallintapiirejä. Dialog ilmoitti vuonna 2014 aloittavansa yhteistyön Energousin kanssa, jonka kehittämä WattUp-tekniikan on luvattu pystyvän lataamaan laitteita pitkien matkojen päästä (video alla).



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -47%

Motorola Moto G06
69 € Gigantti
69 € Veikon Kone
69 € Power

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -43%

Motorola razr 50 Ultra
684 € CDON
1199 € Verkkokauppa.com
1199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -38%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
182 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Google Pixel 9 Pro Fold – hinta laskenut -34%

Google Pixel 9 Pro Fold
1179 € CDON
1789 € Elisa
1989 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1789 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.