Ensikokeilussa Huawei Mate S: Hintava, mutta tyylikäs älypuhelin

Sami Koivunen

Ensikokeilussa Huawei Mate S: Hintava, mutta tyylikäs älypuhelin
Huawei esitteli kesällä Berliinin IFA-messujen yhteydessä uuden ylemmän luokan älypuhelimen linjastoonsa Mate S -älypuhelimen muodossa. Puhelin on hiljattain saapunut myyntiin myös Suomessa.

Huawein julkaistua aiemmin tällä viikolla uuden Mate 8 -huippumallin, sijoittuu Mate S Huawei-mallistossa Mate 8:n alapuolelle, mutta esimerkiksi P8:n ja Honor 7:n yläpuolelle. Hinnaltaan Mate S on hyvin vertailtavissa pari kuukautta sitten esiteltyyn Huawei Nexus 6P -älypuhelimeen.




Mate S muistuttaa ulkoiselta designiltaan melko läheisesti uusinta Honoria. Mate S antaa kuitenkin paremman laatuvaikutelman sirommalla ulkonäöllään, jonka lisäksi se on myös aavistuksen isompi 5,5 tuuman näytöllään.

Teknisesti puhelimesta löytyy Honor 7:n ja P8 Maxin tapaan Huawein oma Kirin 935 -järjestelmäpiiri. Lisäksi puhelin tarjoaa mm. hyvän 13 megapikselin kameran, melko vaatimattoman videokuvauksen, Android 5.1.1 -käyttöjärjestelmän, keskiluokan akunkeston ja erinomaisesti toimivan sormenjälkilukijan. Lisägimmickinä Mate S:n 128 gigatavun versiosta löytyy nk. Force Touch, joka mahdollistaa puhelimen käytön painovaakana.



Mate S:n suurimpia kysymysmerkkejä on sen suhteellisen kova suositushinta. Ensituntumien perusteella puhelimen suurimmilta valteilta vaikuttaisivatkin laadukas 1080p:n näyttö ja siro ulkoinen olemus.

Kokonainen Mate S -älypuhelinarvostelu ilmestyy Puhelinvertailuun lähiaikoina.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -40%

Honor X6b (4G)
90 € Gigantti
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -38%

Motorola Edge 70
499 € Gigantti
499 € Power
799 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Honor 600 Pro – hinta laskenut -36%

Honor 600 Pro
699 € DNA
1099 € Verkkokauppa.com
1099 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Honor 400 Pro – hinta laskenut -24%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.