iPhone 6s -arvostelut julkaistu

Manu Pitkänen

iPhone 6s -arvostelut julkaistu
iPhone 6s tulee muutaman päivän kuluttua saataville ja Apple on antanut kaikille teknologiatoimittajille luvan julkaista omat arvostelunsa.

Käytännössä kaikki arvostelijat kehuivat iPhone 6s:n 12 megapikselin kameraa, vaikka The Vergen mielestä takakameran kuvanlaatu ei olekaan parantunut mitenkään dramaattisen paljoa iPhone 6:een verrattuna. Viiden megapikselin kennoon päivitetty etukamera saa The Vergeltä enemmän kehuja. Live Photos -animaatiokuvat jakoivat arvostelijoita. Toiset tykkäsivät siitä, kun taas toisten mielestä se on pelkkä markkinointikikka. Facebook aikoo lisätä palveluihinsa tuen animoiduille kuville vielä tämän vuoden aikana.

Puhelimen kosketuksen voimakkuutta aistivaa 3D Touch -kosketusnäyttöäkin kehuttiin erinomaiseksi lisäksi, vaikka sen todellinen hyödyllisyys paljastuu vasta kun sovelluskehittäjät pääsevät hyödyntämään sitä. Tällä hetkellä vain muutamat sovellukset tukevat tekniikkaa, minkä vuoksi sitä ei pääse kunnolla ottamaan iloa irti.

Kriitikot nostivat esiin myös Applen päätöksen jatkaa 16 / 64 / 128 GB -tallennusvaihtoehdoilla. Yhä useammat ovat valittaneet 16 gigatavun muistitilan riittämättömyyttä ja se tulee entisestään korostumaan tulevaisuudessa, kun iPhone-käyttäjät alkavat napsia Live-kuvia (tuplasti suurempia kuin tavallinen valokuva) ja 4K-videoita.



Julkaistuja iPhone 6s -arvosteluita:


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.