WhatsAppia ei pysäytä mikään – sata miljoonaa uutta käyttäjää

1
Manu Pitkänen

WhatsAppia ei pysäytä mikään – sata miljoonaa uutta käyttäjää
WhatsAppin perustaja Jan Koum on päivittänyt pikaviestipalvelunsa tilastotietoja. Huhtikuussa WhatsAppilla oli 800 miljoonaa aktiivista käyttäjää, mutta kesän aikana aktiivikäyttäjien määrä on kasvanut jo 900 miljoonaan tiliin.

Luonnollisesti kasvutahti ei ole enää yhtä hurjaa kuin aikaisemmin, sillä WhatsAppin käyttäjälukemat alkavat hiljalleen lähestyä Internetiä ja sosiaalista mediaa käyttävien ihmisten määrää. Siispä tulevaisuudessa voimakkain kasvumoottori WhatsAppillekin on saada ne ihmiset Internetin pariin, joilla ei ole tähän päivään mennessä ollut siihen mahdollisuutta.

Sama "ongelma" koskettaa myös Facebookia sekä Googlea. Haastetta onkin lähdetty ratkaisemaan erilaisilla projekteilla, joiden avulla Internet-yhteys pyritään tuomaan edullisesti kaikkein syrjäisimmille seuduille. Google on kehittänyt nettiyhteyttä kantavia kaasupalloja ja Facebook on taas rakentanut miehittämättömiä lennokkeja.



Sosiaalisista medioista WhatsAppin edellä on sen omistaja, Facebook, noin 1,2 miljardilla käyttäjällä. App Annien julkaisemalla listalla WhatsApp sijoittui kaikkien aikojen kuudenneksi ladatuimmaksi iOS-sovellukseksi. Edeltä löytyvät Facebook (ja FB Messenger), YouTube, Instagram ja Skype.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (1)

Anonyymi käyttäjä
Instagram (vahvistamaton)

1

Miksiköhän Instagram on kahdesti Instagram listalla Instagram.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.