Applen muotoiluguru ylennettiin – ei enää lainkaan alaisia?

Manu Pitkänen

Applen muotoiluguru ylennettiin – ei enää lainkaan alaisia?
Applen muotoilupomo Jony Ive sai keväällä huomattavan ylennyksen, kun hänen tittelinsä päivitettiin Chief Design Officeriksi. Toimitusjohtaja Tim Cookin lisäksi hän on Applen ainoa "C-tason" pomo, muiden johtoportaan pomojen arvot ovat SVP- ja VP-tasoa ([Senior] Vice President).

Heti nimityksen julkistamisen jälkeen alkoi salaliittoteoriat, joissa kyseenalaistettiin ylennyksen laatu. Virallisen selityksen mukaan Ive vapautuu hallinnollisista tehtävistä ja hän pääsee käyttämään aikaansa enemmän varsinaiseen työhönsä eli tuotteiden suunnitteluun. Salaliittoteoreetikot kuitenkin näkevät muutoksissa aineksia, joilla vain valmistaudutaan Iven lähtöön Applelta.

Ive on johtanut Applen tuotesuunnittelua vuodesta 1996 lähtien ja hänen nähdään olleen Steve Jobsin ohella yksi keskeisimmistä henkilöistä Applen nykyisen menestyksen taustalla.

Epäilyksiä Iven nimityksen todellisesta luonteesta on herättänyt esimerkiksi Applen käyttöliittymä- ja teollisuusmuotoilupomoiksi nimitettyjen Alan Dyen ja Richard Howarthin esittelytekstit Applen verkkosivuilla. Toisin kuin aikaisemmin ajateltiin, Dye ja Howarth eivät ole Jony Iven alaisia, vaan he raportoivat toimitusjohtaja Tim Cookille.



Lisää vettä kiukaalle saatiin kun Jony Iven motoilustudion päivittäisestä toiminnasta vastannut Harper Alexander kertoi LinkedInissä lopettaneensa tehtävät samana päivänä kun Iven työt Chief Design Officerina alkoivat. Muutosten tultua ilmi, Alexander yritti poistaa LinkedIn-kuvauksesta kaikki imperfektimuodot.

Vaikuttaisi siltä, ettei Jony Ivella ole enää oikeastaan yhtäkään alaista ja hänen ainoa pomonsa on Tim Cook. Hän voinee tehdä Applella melkeinpä kaikkea mikä häntä kiinnostaa. Lisäksi koska hänellä ei ole alaisia, ei hänen palkkaakaan tarvitse raportoida Yhdysvaltain arvopaperiviranomaiselle (SEC). Iven palkkaa ei ole tähänkään asti löytynyt SEC:lle toimitetuista papereista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Razr 40 Ultra – hinta laskenut -32%

Motorola Razr 40 Ultra
699 € Verkkokauppa.com
866 € CDON
894 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1028 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -30%

Realme 11 Pro
301 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 431 €

Realme C33 – hinta laskenut -26%

Realme C33
103 € Bigbox
137 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 139 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -22%

Samsung Galaxy A15 (5G)
133 € Bigbox
179 € Gigantti
179 € Power

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.