Samsungilta tulossa kaksinäyttöinen puhelin?

Matti Robinson

Samsungilta tulossa kaksinäyttöinen puhelin?
Samsungin näyttökokeilut ovat tuttuja lähinnä kaarevien näyttöjen prototyypeistä ja nykyisistä edge-malleista, mutta yhtiö on kokeillut suljettujen ovien takana varmasti paljon muutakin. Yksi mielenkiintoisimmista kokeiluista on kaksinäyttöinen puhelin, kertoo SamMobile.

SamMobile on saanut käsiinsä tietoja, joiden mukaan korealaisjätillä on kehitteillä kahdella näytöllä varustettu puhelin. Project Valley ja Project V -nimillä tunnettu laite on mahdollisesti myös taitettavaa mallia, josta kirjain V.

Sivusto kertoo, että projekti on vielä erittäin varhaisessa vaiheessa eikä sen markkinoille saapumisesta ole mitään takeita. Tämän tyyppiset huhut on hyvä ottaa varauksella vastaan, sillä mitään konkreettista ei ole vielä tarjolla. Samsung kuitenkin tunnetusti kehittää kaikennäköistä – erityisesti näyttöihin liittyvää.

Markkinoiltahan löytyy jo kahdella näytöllä varustettuja puhelimia. Näistä paras esimerkki on tietysti Suomessakin kehitetty YotaPhone, jonka kakkosversion testasimme hiljattain.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -15%

Honor 400 Lite – hinta laskenut -13%

Honor 400 Lite
199 € DNA
249 € Multitronic
249 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 229 €

HMD Skyline – hinta laskenut -13%

HMD Skyline
277 € Gigantti
277 € Power
395 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 317 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.