EU aloittaa Googlen tutkinnan: Rikkooko Android kilpailulakeja?

Manu Pitkänen

EU aloittaa Googlen tutkinnan: Rikkooko Android kilpailulakeja?
EU-komissio on alkanut tutkia onko Google toiminut kilpailulainsäädännön vastaisesti paketoimalla omat verkkopalvelunsa osaksi puhelinvalmistajien käyttämää Android-käyttöjärjestelmää. Tutkinnan tavoitteena on selvittää, että onko Google toimillaan häirinnyt kilpailevien mobiilikäyttöjärjestelmien tai -palveluiden kehittämistä.

Komission mukaan Androidista on muodostunut markkinaosuudella mitattuna Euroopan johtava mobiilialusta. Sen tärkeimmillä kilpailijoilla, Applen iOS:llä ja Microsoftin Windows Phonella, on merkittävästi pienempi markkinaosuus. Vaikka Android perustuukin avoimeen lähdekoodiin, ei se ole sitä oikein käytännössä: Androidin ympärille luodun Open Handset Alliance -yhteenliittymän (OHA) sääntöjen mukaan puhelinvalmistajien on lisättävä laitteisiinsa Googlen tarjoamat verkkopalvelut sekä pidättäytyä vaihtoehtoisten Android-kehityshaarojen käytöltä.

EU tutkii nyt ovatko nämä ehdot ristiriidassa kilpailulainsäädännön kanssa.

Esimerkiksi Samsung ei voi tällä hetkellä luoda omaa kilpailevaa Android-käyttöjärjestelmää ja lisätä siihen Googlen palveluita, koska se on OHA:n sääntöjen vastaista. Samsung ei voi myöskään vaihtaa nykyisissä puhelimissa Googlen verkkopalveluita esimerkiksi Microsoftin vastineisiin, vaan puhelimista on joka tapauksessa löydyttävä Googlen palvelut.



Microsoft kävi 2000-vuosikymmenen aikana tiukkaa taistelua EU:n kanssa Media Player- ja Internet Explorer -sovellusten paketoinnista osaksi Windows-käyttöjärjestelmää Tämä kiista päätyi EU:n hyväksi ja Microsoft joutui maksamaan yli miljardin euron edestä sakkoja.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.