OnePlus Twon huhutaan tulevan kesällä

Manu Pitkänen

Älypuhelinsensaatiolta odotetaan uutta mallia: Tulee saataville kesällä
OnePlus Onen julkaisusta tulee kohta kuluneeksi vuoden päivät, joten innokkaimmat Android-harrastajat odottavat tietysti jo malttamattomina uuden OnePlus-luurin esittelyä.

Taidokkaasti länsimaisessa mediassa pöhinää aiheuttanut OnePlus lupaili viime syksynä, että Onen seuraaja saapuisi markkinoille vuoden 2015 toisella tai kolmannella kvartaalilla. Tämän vuoden aikana yleinen mielipide tuntuisi olevan, ettei puhelin tule myyntiin vielä keväällä vaan myöhemmin kesällä. Huhuja "OnePlus Twon" teknisistä ominaisuuksista on kuitenkin alkanut jo liikkua.

GizmoChina-sivuston mukaan OnePlussan seuraava puhelin muistuttaisi ulkoisesti Oppon Find 7 -puhelinta ja sen kotinäppäimestä löytyisi "lasertarkenteinen sormenjälkilukija". Sormenjälkilukijalla saatetaan tarkoittaa ulkoista valonlähdettä hyödyntävää sormenjälkilukijaa, jollaista on käytetty jo esimerkiksi vanhoissa ThinkPad-kannettavissa.

OnePlussan on kerrottu siirtyvän myös laadukkaampiin materiaaleihin, mikä voi samalla tietää Onea korkeampaa hintaa.



Kuten tavallisesti, kyse on vain huhusta eikä siihen siksi kannata suhtautua erityisen vakavasti.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.