Yle Areenan Android-sovellus päivittyi – sisältää Chromecast-tuen

Manu Pitkänen

Yle Areenan Android-sovellus päivittyi – sisältää Chromecast-tuen
Yle on julkaissut Areenan Android-sovelluksesta uuden version. Päivitetystä sovelluksesta löytyy uusi käyttöliittymä.

Uusittu käyttöliittymä mukautuu päätelaitteen näytön koon mukaisesti, millä pyritään takaamaan mahdollisimman optimaalinen käyttökokemus laitteella kuin laitteella. Tähän liittyen Yle on tehnyt sovelluksesta Android TV -yhteensopivan, joten sovellusta voi käyttää jatkossa puhelimien ja tablettien lisäksi myös Android-älytelevisioissa tai -medialaitteissa.

Android-televisioita ei ole markkinoilla mitenkään ylettömän paljoa, joten todennäköisesti harvalta suomalaiselta sellainen vielä löytyy. Useammalta saattaa kuitenkin löytyä kotoa Chromecast ja Yle onkin sisällyttänyt uuteen sovelluksen yhteensopivuuden Googlen mediatikun kanssa. Chromecast-tuki on löytynyt Areenan iPad-versiosta viime syksystä lähtien.

Lisää Yle Areenan uuden Android-sovelluksen ominaisuuksista voi lukea täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

HMD Pulse+ – hinta laskenut -18%

HMD Pulse+
131 € CDON
149 € Proshop
159 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 159 €

Motorola razr 60 – hinta laskenut -17%

Motorola razr 60
718 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 869 €

Oppo Reno13 Pro – hinta laskenut -16%

Oppo Reno13 Pro
615 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 729 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.