Googlen Androidin haastaja nappasi 80 miljoonan dollarin rahoituksen

Manu Pitkänen

Googlen Androidin haastaja nappasi 80 miljoonan dollarin rahoituksen
Suosittua Android-pohjaista Cyanogen OS -käyttöjärjestelmää kehittävä Cyanogen on saanut sijoittajilta yhteensä 80 miljoonan dollarin lisärahoituksen.

Series C -rahoituskierrokselle otti osaa aikaisempien sijoittajien lisäksi muun muassa Twitter Ventures, Qualcomm ja miljardööri Rupert Murdoch. Cyanogenin mukaan uusiin rahoittajiin kuuluu myös muutama sellainen taho, joiden nimiä ei haluta vielä tässä vaiheessa paljastaa. Cyanogenin rahoituskierroksesta on riittänyt huhuja jo useamman viikon ajan, joten julkistamattomien rahoittajien nimet laittavat tietysti mietityttämään.

Microsoftin on sanottu olleen kiinnostunut Cyanogenista, mutta Bloombergin mukaan ohjelmistojätti vetäytyi lopulta kierrokselta. Kiinnostuneiden joukossa on sanottu olleen myös esimerkiksi Amazon, Yahoo ja Samsung – kaikilla selvä motivaatio saada horjutettua Googlen asemaa Androidin kehityksessä.

Cyanogenin tavoitteena on kohota kolmanneksi suurimmaksi mobiilialustaksi Googlen Androidin ja Applen iOS:n perään. Vaikka Cyanogen perustuukin olennaisilta osin Androidiin, haluaa yhtiö syrjäyttää Googlen aseman käyttöjärjestelmän johtotähtenä. Tällä hetkellä Google pystyy käytännössä pakottamaan laitevalmistajat asentamaan myytäviin puhelimiin Googlen palvelut, kuten Maps-karttapalvelun, Gmailin ja YouTuben.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall
182 € CDON
199 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
960 € CDON
1149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 835 €

Honor X5 Plus – hinta laskenut -23%

Honor X5 Plus
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Honor 400 Lite – hinta laskenut -22%

Honor 400 Lite
179 € DNA
235 € Hobby Hall
248 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.