Parin vuoden päästä puhelimen voi ladata ultraäänen avulla

7
Manu Pitkänen

Parin vuoden päästä puhelimen voi ladata ultraäänen avulla
Langaton lataus on yrittänyt jo muutaman vuoden ajan tehdä läpimurtoa kulutuselektroniikassa, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet enemmän tai vähemmän laimeita. Kehitystä hidastaa useat toistensa kilpailevat ja epäyhteensopivat standardit sekä tekniikan rajoittuneisuus. Useimmissa ratkaisuissa laite pitää asettaa jonkin tason päälle, ennen kuin lataus alkaa – puhelinta ei voi käyttää vapaasti missä tahansa, minkä langattomuus pitäisi mahdollistaa.

Astrobiologian opiskelija Meredith Perry on kuitenkin keksinyt tekniikan, jonka avulla puhelinta voidaan ladata missä päin tahansa tiettyä huonetta (laturin sijainnista riippumatta). Hänen perustamansa uBeam-yhtiön lataustekniikka perustuu ultraääneen, jonka aiheuttama värähtelyenergia muunnetaan laitteissa sähköksi. Perry kuvailee tekniikkaa "energiansiirron Wi-Fiksi". Laturiksi riittää vain viisi millimetriä paksu lähetin, joka on helppo piilottaa huoneen sisustukseen.



Selvän käytettävyysedun lisäksi uBeamin tekniikan vahvuuksiin voidaan lukea myös se, että ratkaisu ei perustu induktioon tai muuhunkaan magneettiseen ilmiöön. Historia on osoittanut, että monet ihmiset suhtautuvat hyvin pelokkaasti kaikkeen sähkömagnetismiin liittyvään. Ääniaaltoihin ja ultraääneen tällaista pelkokerrointa ei liity.

UBeamillä on myös heikkoutensa, sillä lataus ei toimi esimerkiksi seinien läpi. Jos latauksen haluaa toimivan jokaisessa huoneessa, pitää jokaiseen huoneeseen asentaa oma lähetin. Tekniikka ei ole vielä kokonaan valmis, mutta se saapunee markkinoille kahden vuoden sisällä. UBeamin mukaan heidän suunnitelmana on myydä laitteita kuluttajille, hotelleille, ravintoloille jne. Heidän strategiaan ei ilmeisesti kuulu, ainakaan vielä, alkaa teknologiatoimittajaksi laitevalmistajille (kuten Applelle tai Samsungille).


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (7)

Mrmistermrmister
Mrmistermrmister

1

Tämähän on käytännössä langatonta sähkön siirtoa, vaikka itse energia ei liiku "ilmassa".

Todella hieno keksinyö, ja mietinkin että olisiko tätä mahdollista soveltaa muihinkin laitteisiin?

Vastaa
beget
beget

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mrmistermrmister:

Tämähän on käytännössä langatonta sähkön siirtoa, vaikka itse energia ei liiku "ilmassa".

Todella hieno keksinyö, ja mietinkin että olisiko tätä mahdollista soveltaa muihinkin laitteisiin?

Periaatteessa tämä voisi toimia missä tahansa pienelektroniikkalaitteessa. Ensimmäisenä tietysti tulee mieleen kaukosäätimet, lämpömittarit ja muut vastaavat kodin pienlaitteet, jotka sijaitsevat usein hyvin rajatulla alueella.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

3

Lainaus:

UBeamillä on myös heikkoutensa, sillä lataus ei toimi esimerkiksi seinien läpi. Jos latauksen haluaa toimivan jokaisessa huoneessa, pitää jokaiseen huoneeseen asentaa oma lähetin.

Jos tuo ainoa "heikkous", niin se hyvin pieni ongelma.

Lainaus:

mutta se saapunee markkinoille kahden vuoden sisällä.

Tämä kuullostaa suurimmalta ongelmalta, suomeksi tuollainen tarkoittaa ikävän usein sitä että kahden vuoden päästä sama uudestaan, neljänvuoden päästä unohdetaan.

Lainaus:

Heidän strategiaan ei ilmeisesti kuulu, ainakaan vielä, alkaa teknologiatoimittajaksi laitevalmistajille (kuten Applelle tai Samsungille).


Jos tukea ei tule puhelimiin, niin mitä sillä sitten tarkoitus ladata ?

Lainaus:

Historia on osoittanut, että monet ihmiset suhtautuvat hyvin pelokkaasti kaikkeen sähkömagnetismiin liittyvään. Ääniaaltoihin ja ultraääneen tällaista pelkokerrointa ei liity.

Totta, mutta käytännössä jos miettii "allergisia", niin pelko että voimakkaat energiaasiitävät ultraännet sen toivotumpia.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti beget:

Ensimmäisenä tietysti tulee mieleen kaukosäätimet, lämpömittarit ja muut vastaavat kodin pienlaitteet,


Hyviä esimerkkejä, luulisi olevan vielä helpompia, "isoja" ja vähän virtaavieviä. samoin erilaiset anturit, sun muut. kiinteästikkin paikallaan olevat.

-hinta pitää olla kohdallaan

Vastaa
3rd_party
3rd_party

4

Eiköhän tämänkin pääasiallinen ongelma ole surkea energiatehokkuus. Sen myötä ainakaan EU-markkinoille ei ole mitään asiaa, täällä kun latureilta vaaditaan tiettyä energiatehokkuutta. Esim. normaalin 5V/1,5A laturin energiatehokkuuden on oltava yli 70%.

Jos tämä laturi toteutetaan siten, että se lähettää ultraääntä tasaisesti joka suuntaan, sillä ei päästä edes murto-osaan vaaditusta hyötysuhteesta. Ääni pitäisi pystyä kohdistamaan hyvin tarkkaan matkapuhelimen suuntaan, mikä taas vaatisi puhelimen sijainnin hyvin tarkkaa seurantaa (puhutaan senttien tarkkuudesta...). Tämä taas vaatisi täysin uutta paikannusteknologiaa ja sen integroimista sekä laturiin että puhelimeen.

Lopputulos: ei varmasti ole markkinoilla kahden vuoden päästä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Huh huh! (vahvistamaton)

5

Kuulostaa ihan siltä, että kohta on joka toisella ihmisellä aivosyöpä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Huh huh!:

Kuulostaa ihan siltä, että kohta on joka toisella ihmisellä aivosyöpä.

Aiheuttaakä ultaraäänet aivosyöpää ? vai kuullostaa se vain siltä ?

Vastaa
BaldAngel
BaldAngel

7

user_org voi mennä kuullottamaan ihan keskenään. En ymmärrä miten kuullottaminen liittyy tähän keskusteluun.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.