Päivitys teki Googlen kääntäjästä kätevän apurin ulkomaillakin

Teemu Laitila

Päivitys teki Googlen kääntäjästä kätevän apurin ulkomaillakin
Google on päivittänyt yhtiön Google Translate -sovellusta Android-laitteille ja tuonut mukaan uutena ominaisuutena kielipakettien lataamisen laitteen muistiin käytettäväksi myös ilman nettiyhteyttä.

Googlen kääntäjä on parhaimmillaan kätevä apu ulkomailla, mutta tähän saakka sen käyttökelpoisuutta on rajoittanut jatkuvan nettiyhteyden tarve. Moni ei halua pitää nettiä päällä matkustaessaan erityisesti Euroopan ulkopuolella, sillä datan siirto vieraissa verkoissa saattaa tuoda kovan laskun kotiin palatessa.

Ilman verkkoyhteyttä sovellus ei tue kaikkia toimintoja eikä Googlekaan takaa käännöstulosten olevan välttämättä samaa tasoa kuin verkkoyhteyttä käytettäessä. Ominaisuudet saa käyttöönsä lataamalla haluamansa kielipaketit puhelimen muistiin ohjelman asetuksista. Tarjolla on yhteensä 50 eri kielivaihtoehtoa "englannista espanjaan ja kiinasta arabiaan" ja onneksi myös suomen kieli kuuluu joukkoon.



Ohjelman uusimman version voi ladata suoraan Google Play -kaupasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Motorola Edge 60 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 60
279 € DNA
333 € Multitronic
379 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 373 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -24%

Google Pixel 9 Pro
699 € DNA
894 € CDON
1012 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 915 €

Honor 400 – hinta laskenut -17%

Honor 400
395 € Proshop
416 € CDON
499 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.