Windows Phonen markkinaosuus Suomessa jo yli 20 prosenttia

20
Valtteri Ahonen

Windows Phonen markkinaosuus Suomessa jo yli 20 prosenttia
Statcounterin viikottaisen statistiikan mukaan Windows Phone on ylittänyt Suomessa 20 prosentin markkinaosuuden ja alkaa hiljalleen syödä kilpailijoiden osuuksia.

Kotimaisen tuotteen nopeasti kasvanut suosio ei pitäisi olla kellekään yllätys. Uusin Nokia Lumia 920 on saanut paljon hyviä kommentteja maailmalta, joten mikään ei estä sen hyvää myyntiä myös kylmässä pohjoisessa. Lumioiden lisäksi markkinoille on viime vuoden lopussa tullut laadukkaita vaihtoehtoja myös HTC:lta ja Samsungilta.

Statistiikan mukaan Windows Phonen markkinaosuus on tällä hetkellä Suomessa 20,24 prosenttia. Kaikkien Nokian käyttämien alustojen yhteenlaskettu markkinaosuus sen sijaan on jo hyvin lähellä kolmeakymmentä, 29,66 prosenttia.

Nokian tuotteet ovat keikkuneet Suomessa puhelinmyynnin kärjessä käytännössä aina, kahta viimeistä vuotta lukuun ottamatta. Vielä vuonna 2010 Statcountersin mukaan yli puolet Suomen puhelimista oli Nokialaisia. Puhelinyhtiö on kuitekin joutunut aloittamaan puhtaalta pöydältä altavastaajana uuden käyttöjärjestelmänsä kanssa. Tällä hetkellä tulokset näyttävät lupaavilta ainakin näillä markkinoilla. Nokian trapetsilla keikkuvaa epävakaata tulevaisuutta tämä tieto ei kuitenkaan heilauttane suuntaan taikka toiseen.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (20)

h121
h121

1

En tiedä mikä tuon graafin skaala on, mutta suhteellisia markkinaosuuksia se ei ainakaan kuvaa - 2013-01 luvut ovat yhteensä noin 122...

Vastaa
Valje
Valje

2

Nokian viivassa on tuossa kuvassa mukana myös Windows Phone, eli se kuvaa Nokian markkinaosuuksia yhteensä. Sen voi jättää laskuista pois, jos haluaa vertailla vain käyttöjärjestelmiä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
iKnow_ (vahvistamaton)

3

620 tulee muuttamaan näitä numeroita merkittävästi. Sopiva koko, hinta ja ennen kaikkea sulavuus hintaluokassaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Eflop&Mokia @ (vahvistamaton)

4

Onkohan tämä tutkimus/statistiikka taas tehty yhteistyössä Microsoftin ja Nokian kanssa!!.Ei olisi mitään uutta.

Vastaa
Lauzi
Lauzi

5

Oles nyt... =) Ei statcounter "tee" tutkimuksia, vaan kerää nettisivuilta kävijädataa ja lykkää sitten keräämänsä datan kaikkien ihmeteltäväksi.

Vastaa
dRD
dRD

6

Ihan mielenkiintoista verrata esim. Puhelinvertailun mobiiliversion käyttisjakaumaan:

Android 52.59%
iOS 24.25%
Windows Phone 19.22%
Symbian 4.04%

...loput ovat sitten S40, Bada, Blackberry, jne valmistajien omia. Toki iOS vie taas saitin täysversion käytössä, mutta mukana ovat myös tabletit:

iOS 52.10% (josta iPad 41.22 prosenttiyksikköä)
Android 36.18% (mukana myös Android-tabletit)
Windows Phone 9.67% (käytännössä kaikki Lumioita)

Pitää jossain välissä joku yhdistetty mobiili- & desktopversioiden chartti käyttöprosenteista vääntää.

Vastaa
djtob
djtob

7

@4. Minähän pyysin aikaisemmin jättämään uutiset väliin, jos noin paljon risoo niin jätät myös kommentoinnit tekemättä. Sinä et todellakaan tee sitä niin vaan jatkat kaikesta huolimatta, niin minä pistän vielä pahempaa tekstiä peliin ja niin kauan, kunnes ymmärrät jättää kommentointejasi. Tyhymä olet ja maailmankuvaasi ei mahdu muu kuin Samsungin nuoleskelut!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
pettynytt (vahvistamaton)

8

Ja maailmanlaajuisesti markkinaosuus on 3,5%. Kyllä päätä huimaa! Mokia on floppi. Lumia on floppi. Efloppi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
puh.joht (vahvistamaton)

9

@8 Paljonko osuus pitäisi olla että olisit tyytyväinen? On tää 920 hieno laite! Kokeilisit sinäkin.

Vastaa
Lumikki
Lumikki

10

Asioita myydään mielikuvilla. Harvoin se mielikuvat vastaa täysin tuotteen laatu/hinta suhdetta. Mielikuvilla luodaan tarpeita, joilla saadaan ihmisille tunne että olisi kiva olla/omistaa tuollainen. Henkilön kiinnostus saada se tuote, nousee hetkellisesti niin korkeaksi että unohdetaan että tarvitseeko sitä tuotetta todellisuudessa. Jos pohtiikin asiaa niin keksii itselle verukkeita sen ostamiseen, kun on niin innoissaan tuotteesta.

Sitten kun omistaa sen tuotteen niin eihän sitä voi tunnustaa että ei se oikeastaan ollutkaan niin hyvä hankinta. Jos se oli hyvä hankinta niin sitten muuttuu faniksi ja kaikki muut ovat huonoja vaikka sille ei edes ole todellista perustaa. Kuin, minä kun omistan tämän niin se on paras.

Kaikki tuotemerkkeihin kohdistuva ihannointi tai viha on typerää. Jokaisessa tuotteessa on hyviä ja huonoja puolia. Suurin myynti kohdistuu tietämättömiin tyhmiin ihmisiin jotka ostavat tuotteita perustuen hypeen. Siis mainontaan, uutisiin, mediaan ja sosiaalliseen informaatioon. Jonka tarkoitus on innostaa ihmiset ostamaan jotain mitä he eivät oikeastaan yleensä edes tarvitse.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Eflop&Mokia @ (vahvistamaton)

11

10@ Kaikessa asioissa on hyviä ja huonoja puolia.Mutta jos tuote menee huonommin kaupaksi,mitä kilpailijan niin...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Eflop&Mokia @ (vahvistamaton)

12

Ja nyt tarkoitan siis maailmanlaajuisesti,enkä pelkästään suomen markkinoita.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Schanna (vahvistamaton)

14

@13 Itse en taas laske suomalaisiksi niitä, jotka lähettävät rahansa Koreaan samsungille.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ativ @ (vahvistamaton)

16

@13
Älä nyt pienestä menetä hermoja,jos vähän Nokiaa arvostellaan negatiiviseen sävyyn!. ;)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jussi52 (vahvistamaton)

18

Viimeisin tilasto Euroopan osalta löytyy tästä: http://gs.statcounter.com/#mobile_os-eu...1301-201301-bar

2,76%:lla on käytössä jonkin valmistajan Windows Phone. Se ei kerro siis Nokian, vaan koko alustan markkinaosuuden. Nokian Symbian on sen lopettamisesta huolimatta edelleen suurin, jos oletetaan, että 75%:ia nykymarkkinoista Windows-alustalla on Nokiaa.

Worldwide-markkinaosuus on 1,04%:ia. Nokian osake on yllättävän korkealla kun ajatellaan, että noin 20-25%:ia pidetään kriittisenä massana alustan menestymiselle.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.